Tyttöjen iltapäiväkerhot | Tulosta |


Harrastava iltapäivä
-toiminta yhteistyössä Tampereen kaupungin ja Aleksanterin koulun kanssa:

 

  • The Tyttis -iltapäiväkerho 3. - 5. -luokkalaisille tytöille, pe klo 15 - 17, ohjaaja Katariina Kaskinen
  • Syyskausi 2017 alkaa 8.9.


Kerho kokoontuu Tampereen NNKY:n tiloissa: Siskolikan kahvila, Hämeenpuisto 14 F, 3. krs.


Kerhon tavoitteena on edistää tyttöjen hyvinvointia ja kasvua. Samalla rakennetaan toisten kunnioittamiseen perustuvaa yhteisöllisyyttä. Kerholaisille tarjotaan mahdollisuus mukavaan ja laadukkaaseen harrastamiseen luotettavassa ja turvallisessa ympäristössä.

Tapaamisissa käsitellään ja pohdiskellaan osallistujien kiinnostuksen mukaan tyttöyteen ja omaan identiteettiin liittyviä kysymyksiä. Tytöille tarjotaan mahdollisuus uusien asioiden kokeiluun, sen ohessa jutellaan kuulumisia ja keskustellaan heitä kiinnostavista aiheista.

Perjantaisin kokoontuvassa kerhossa sisältö painottuu harrastustoiminnan osalta kokkailuun ja kädentaitoihin. Lisäksi harrastetaan mm. tanssia, kuvataidetta, luovaa ilmaisua, näyttelemistä, musiikkia ja lautapelien pelaamista.