Nimestään huolimatta Tampereen Nuorten Naisten Kristillisen Yhdistyksen jäseninä on kaiken ikäisiä naisia. Jäseniä on tällä hetkellä n. 350. Jäseneksi voi liittyä jokainen 15 vuotta täyttänyt nainen, joka hyväksyy yhdistyksen perustan ja tarkoituksen. Toimintaan ja tapahtumiin osallistuminen ja palvelujen käyttö eivät edellytä yhdistyksen jäsenyyttä.
Perusta: Usko kolmiyhteiseen Jumalaan
Tarkoitus: Toimia yhdessä nuorten ja naisten kanssa, tukea heidän kehittymistään itsenäisiksi ja vastuuntuntoisiksi kansalaisiksi, jotka toteuttavat kristillistä uskoa elämässään.
Yhdistys osa kansainvälistä, kristillistä ja ekumeenista nais- ja nuorisoliikettä, joka korostaa ihmisen henkistä, hengellistä ja fyysistä kokonaisuutta ja tukee jäsentensä kasvua vastuuseen yksilöiden, lähiympäristön ja koko maailman tasolla. Tampereen NNKY kuuluu Suomen NNKY-liittoon ja sitä kautta NNKY:n Maailmanliittoon.
Tampereen NNKY tekee yhteistyötä useiden eri seurakuntien ja järjestöjen sekä Tampereen kaupungin kanssa. Yhdistys on jäsenenä seuraavissa yhdistyksissä: Palvelualojen työnantajat Palta ry, Pikkupurren vanhempainyhdistys ry, Soteria ry, Suomen NNKY-liitto ry, Suomen UN Women ry, Suomen Vuokranantajat ry, Syöpäpotilaiden hoitokotisäätiö / Pirkanmaan Hoitokoti, Tarve ry ja Tampereen ensi- ja turvakoti ry.